Seinässäkin burgundi ja bordeaux

Burgundy and Bordeaux on the Wall



Tikkurilan Unelmakoti LähiöfestivaaleillaPoncho Topshop / Zalando


Jatkan vielä pohdintojani värien trendeistä. Nyt muodikas viininpunainen oli pitkään piilossa. Pari vuotta sitten oikein ajattelin, että värin uudelle tulemiselle saattaisi olla jo aika. Tuota tulemista oli kyllä vähän vaikea kuvitella, koska minunkin mielessäni väri oli jäänyt jonnekin 1900-luvulle ja setien pukeutumiseen.

Nyt viininpunainen hehkuu eri sävyissä, purppuraisena tai ruskeaan taittuvana, ja sehän sopii syksyyn. Vaatekuvastoissa värin nimenä on usein hienostuneesti burgundy tai bordeaux - tai sitten viime postauksessa esitelty marsala.

Pari vuotta sitten ajattelin myös ruskeita autoja, jotka olivat loistaneet poissaolollaan vielä pidempään, jopa 1970-luvulta asti. Kuinka kävikään - ruskea on autojen uusin muotiväri! Näinhän se menee. Kun väri on ollut totaalisen poissa tarpeeksi kauan, se löydetään uudelleen. Vastaavanlaisen uuden tulemisen koki äskettäin lohenpunainen ja persikka, jotka 1980-luvulla käytettiin suorastaan loppuun. Minkä 'unohdetun' värin vuoro voisi olla seuraavaksi?


I keep on speculating the colour trends. The wine red, burgundy or bordeaux was in margin for long before its comeback this fall. I kind of expected the trend some time earlier, because in fashion everything must come back. But it was still a bit hard for me to imagine; in my mind the dark purple shades belonged somewhere in the 20th century. Now the wine red is back and it sure looks good in autumn. As you see, it's not a bad choice on the wall either. What could be the next colour to be rediscovered?


Keräsin tähän burgundia ja bordeaux'ta Zalandolta:




Zalando: Koru Necklace Sisley | Kengät Shoes Chie Mihara | Lompakko Wallet Cath Kidston | Laukku Bag Paul Smith |  Poncho Topshop | Hame Skirt Kiomi


Viininpunainen trendi näkyy myös sisustamisessa. Tikkurila toteutti Lähiöfestifaaleille Unelmakodin, jonka olohuoneen seinä oli voimakas viininpunainen.




Lisää syysvarusteita; Jostain syystä olen viehättynyt toppahameisiin. Albertan nilkkureissa on sitä jotain! 



Zalando: Mekko Dress Sister Jane | Sormikkaat Gloves Esprit | Pipo Beanie Converse | Säärystimet Leg Warmers S.Oliver | Kengät Shoes Alberta | Hame Skirt Meru | Kengät Shoes Bronx


Entä viininpunainen julkisivu? Miksipä ei. Asuntomessujen PuuMera-talossa viininpunaista on laajalla alalla, ja eihän se hullummalta näytä.











Kommentit

Suositut tekstit